Aina unohdan blogin. Tai sitten ei ole aikaa kirjoittaa. Mutta jos se riittää että pari kertaa vuodessa kirjoittaa? En edes muista mitä kaikkea on sattunut ja tapahtunut, mutta koitetaan muistella.
Kesäkuu
15.6. Suuntasimme Ferran kanssa Vaasaan ryhmänäyttelyyn. Kessuja ei ollut kuin vain kuusi kappaletta, ja Ferralla alkoi juuri noihin aikoihin karvanlähtökin. Mutta tulos oli mitä toivoinkin, eli ERI1 SA PN2 SERT! Eli neitoikainen sai ensimmäisen sertinsä.
Kesäkuun seuraava koitos oli 29.6. järjestetyt tokon SM-kisat Pieksämäellä. Fantan kanssa edustettiin kessujoukkuetta, tosin ei kovin hyvin tuloksin. Saatiin kuitenkin 3-tulos ja 106 pistettä.
Heinäkuu
Tässä kuussa käytiin yhteensä kolmessa näyttelyssä. 13. ja 14. päivä oli Oulussa kaksi kv näyttelyä. Ferran tulokset olivat seuraavanlaiset; lauantai: ERI/4 sunnuntai: EH3.
Ylivieskan kv näyttely oli 20.7. ja Ferra oli tuolloin juuri karvattomimmillaan. Tuloksena oli EH3.
Syyskuu
Fanta 8 vuotta!
Lokakuu
Seuraava näyttely oli Seinäjoella 19. päivä. Siellä kehään pääsivät sekä Ferra että Fanta. Ferran tulos ERI4 ja Fanta esiintyi ensimmäistä kertaa veteraaniluokassa tuloksin ERI1 SA VET-ROP!
Marraskuu
Kävin kuvauttamassa Ferran lonkat ja kyynärpäät. Lonkat B/B ja kyynärpäät 0/0, samalla otettiin myös tga-testi, jonka tulos oli negatiivinen.
Joulukuu
Kauan odotettu messari! Olin ilmoittanut vaan Fantan kalliiden ilmoittautumismaksujen vuoksi. Ja kannattihan se lähteä Helsinkiin asti! Perjantaina Helsingin voittajanäyttelyssä ERI1 SA VSP-VET HEVW-13! Lauantaina Pohjoismaiden voittajanäyttelyssä ERI1 SA PN4 ROP-VET POHJVV-13! Sunnuntaina voittajanäyttelyssä ERI1 SA ROP-VET VV-13! Yhteensä kolme uutta titteliä viikonlopun aikana. Oli kyllä aika uskomaton saavutus, sillä Ferra on repinyt kaikki karvat Fantalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti