Jospa uudenvuoden lupaus olis että kirjoitan enemmän blogiin? Voi ainakin yrittää, mutta yritykseksi jäänee... Mutta siis asiaan, eli Ferra on käynyt jo kolme kertaa näyttelyssä junnuluokassa. Jyväskylässä 11.11. Ferra pääsi ikänsä puolesta justiinsa junnuihin. Tärkeintä oli, että neiti osasi käyttäytyä ja antoi tuomarin tutkia itsensä. Tuloksena oli ERI/4. Myös joulukuussa käytiin Helsingin voittajassa, sekä Suomen voittajassa. Lauantaina junnunarttuja oli kahdeksan kappaletta, joista Ferra EH/4. Neiti käyttäytyi jälleen kelpoisesti, mutta tuomarin mielestä 9kk ikäisen junnunartun olisi pitänyt olla kehittyneempi. Sunnuntaina junnunarttuja oli yksi enemmän, ja Ferran tulos oli EH/3, eli astetta parempi sijoitus kera hyvän arvoistelun.
Fantan c.i.b. valiotitteli on nyt vahvistettu, joten kyseistä titteliä saa käyttää ihan virallisesti nyt nimen edessä. Fantan kanssa ei nyt ole oikein tehty mitään, pikkuisen ollaan jotain treenattu mutta eipä olla edistytty missään mitään. Hierojalla tosin ollaan käyty nyt kaksi kertaa, marraskuussa ja joulukuussa, sillä jumeja on ollut.
Ja tokihan kun on uusi vuosi alkanut, täytyy tehdä tavoitteet tulevalla vuodelle ja katsoa mitä saatiin edellis vuonna aikaiseksi. Tällaiset olivat tavoitteet vuodelle 2012:
-Josko nyt päästäisiin agilityssä kolmosluokkaan
Ei päästy, keinuongelma käynyt liian pahaksi
- Yritettäisiin käydä jossain ulkomaan näyttelyssä hakemassa cacibia
Käytiin kaksi kertaa ulkomailla tuloksena kaksi cacibia ja kansainvälinen valio
- Tokossa AVO1
Koko vuotena käytiin kahdessa kokeessa ja ei tullut ykköstä
- Riippuen miten lähtee harjoitukset keväällä käyntiin niin mahdollisesti mejä-kokeessa käynti
Ei tullut tehtyä edes jälkeä...
Tavoitteet vuodelle 2013:
Fanta
- Jospa nyt viimeine noustaisiin agilityssä kolmosiin?
- Edelleen tokosta AVO1
- Näyttelyissä veteraaniluokkaan loppuvuodesta
- Tietenkin terveenä pysyminen
Ferra
-Alokasluokan liikkeet valmiiksi, jospa loppuvuodesta kokeisiin?
- Agilityesteiden opetusta
- Syksyllä lonkka- ja kyynärkuvat
- Näyttelyistä jos sertin sais
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti