sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Fantan pesupäivä

Fantan edellisestä pesusta oli kulunut aikaa yli vuosi, joten oli siis aika pestä se! Toki tassuja, takapuolta, mahan alta on tullut pestyä jos on ollut kurainen, mutta shampoo pesua ei tehty koko viime vuonna.
Ennen pesua ja harjausta Fanta näytti tältä
Harjattuna
Harjauksen ja pesun jälkeen. Toiseen korvaan taisi mennä hiukan vettä kun on noin kallellaan :/

tiistai 15. tammikuuta 2013

Kajaani kv

Näyttelyvuoden avasi perinteisesti Kajaani, jonne oli ilmoitettu Ferra, sekä Salsa ja Viida. Salsalla meni koirista parhaiten, se sai ERI:n ja oli luokkansa kakkonen. Viidan tuloksena oli EH. Mutta itse päätähteen eli Ferraan. Kessuja oli ilmoitettu paikalle 30 kappaletta, josta junnunarttuja oli seitsemän kappaletta. Ferran tuloksena oli jälleen EH. Arvostelu meni näin:
Koon alarajoilla, hieman pitkä runko ja kevyehkö luusto. Lyhyt suippo kuono, tummat silmät. Hyvät raajojen kulmaukset. Rintakehässä tarpeeksi tilavuutta. Häntä saisi olla korkeammalle kiinnittynyt, mutta se kiinnittyy tiukasti. Vaaleanharmaa maski, voisi olla tummempi. Karva vielä erittäin pentumaista ja pehmeää. Saisi kasvaa hieman lisää korkeutta ja vankistua kauttaaltaan.

Tuomari tykkäsi melko isoista ja vankoista koirista, mitä Ferra ei ainakaan tällähetkellä ole. Ja karvaa kun on edelleen runsaasti eikä pentuvilla ole tippunut pois, niin se sitten vaikuttaa siihen että Ferra näyttää pitkältä ja sen häntä alaskiinnittyneeltä. Jospa seuraavaan näyttelyyn turkkia vähän vaikka tippuisi pois niin ei haittaa yhtään. Seuraavaan näyttelyyn onkin kolme kuukautta, joten varmasti muutosta tuossa ajassa ehtii tapahtua.
                                                       Kiiluvasilmäinen koira

torstai 3. tammikuuta 2013

Laiska bloggaaja

Jospa uudenvuoden lupaus olis että kirjoitan enemmän blogiin? Voi ainakin yrittää, mutta yritykseksi jäänee... Mutta siis asiaan, eli Ferra on käynyt jo kolme kertaa näyttelyssä junnuluokassa. Jyväskylässä 11.11. Ferra pääsi ikänsä puolesta justiinsa junnuihin. Tärkeintä oli, että neiti osasi käyttäytyä ja antoi tuomarin tutkia itsensä. Tuloksena oli ERI/4. Myös joulukuussa käytiin Helsingin voittajassa, sekä Suomen voittajassa. Lauantaina junnunarttuja oli kahdeksan kappaletta, joista Ferra EH/4. Neiti käyttäytyi jälleen kelpoisesti, mutta tuomarin mielestä 9kk ikäisen junnunartun olisi pitänyt olla kehittyneempi. Sunnuntaina junnunarttuja oli yksi enemmän, ja Ferran tulos oli EH/3, eli astetta parempi sijoitus kera hyvän arvoistelun.

Fantan c.i.b. valiotitteli on nyt vahvistettu, joten kyseistä titteliä saa käyttää ihan virallisesti nyt nimen edessä. Fantan kanssa ei nyt ole oikein tehty mitään, pikkuisen ollaan jotain treenattu mutta eipä olla edistytty missään mitään. Hierojalla tosin ollaan käyty nyt kaksi kertaa, marraskuussa ja joulukuussa, sillä jumeja on ollut.

Ja tokihan kun on uusi vuosi alkanut, täytyy tehdä tavoitteet tulevalla vuodelle ja katsoa mitä saatiin edellis vuonna aikaiseksi. Tällaiset olivat tavoitteet vuodelle 2012:
-Josko nyt päästäisiin agilityssä kolmosluokkaan
 Ei päästy, keinuongelma käynyt liian pahaksi
- Yritettäisiin käydä jossain ulkomaan näyttelyssä hakemassa cacibia
 Käytiin kaksi kertaa ulkomailla tuloksena kaksi cacibia ja kansainvälinen valio
- Tokossa AVO1
 Koko vuotena käytiin kahdessa kokeessa ja ei tullut ykköstä
- Riippuen miten lähtee harjoitukset keväällä käyntiin niin mahdollisesti mejä-kokeessa käynti
 Ei tullut tehtyä edes jälkeä...

Tavoitteet vuodelle 2013:
Fanta
- Jospa nyt viimeine noustaisiin agilityssä kolmosiin?
- Edelleen tokosta AVO1
- Näyttelyissä veteraaniluokkaan loppuvuodesta
- Tietenkin terveenä pysyminen

Ferra
-Alokasluokan liikkeet valmiiksi, jospa loppuvuodesta kokeisiin?
- Agilityesteiden opetusta
- Syksyllä lonkka- ja kyynärkuvat
- Näyttelyistä jos sertin sais