sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Kuulumisia pitkästä pitkästä aikaa

Aikaa on kulunut erittäin paljon ja myös erittäin paljon on tapahtunut meidän elämässä. Kesäkuun alussa käytiin Fantan kanssa tokon SM-kisoissa edustamassa kessujoukkuetta. Pitkä odottelu ja lämmin ilma tekivät tehtävänsä, eli huonosti siis meni. Alku alkoi ihan kivasti, mutta loppuakohden huononi. Sen jälkeen ollaan vähän pidetty taukoa tokosta, ja se on tuottanut tulosta :D Eli nouto on meillä vielä ihan kesken, mutta kaukokäskyt alkaa sujua jo todella mallikkaasti! Jospa sitä sitten vielä loppuvuonna johonkin kokeeseen mentäisiin yrittämään sitä ykköstulosta. Agilitykisoissa ei käyty koko kesänä, nyt syyskuussa käytiin Kokkolassa parilla radalla, ja koska emme olleet harjoitelleetkaan melkeinpä koko kesänä niin hylkäys molemmilta radoilta...
Näyttelyrintamalla sitten on mennyt erittäin hyvin. Nimittäin heinäkuun alussa käytiin Ruotsissa Gällivaressa, ja Fanta oli PN2 kera CACIB:in. Elokuussa käytiin Eestissä Baltian voittaja näyttelyssä, missä ei mennyt yhtään hassummin, nimittäin Fanta oli PN3 kera SERT:in ja VARACACIB:in, eli Fantasta tuli siis Eestin muotovalio, sekä kansainvälinen muotovalio, koska cacibin saanut oli jo C.I.B. Eli Fantan osalta näyttelytavoitteet on täytetty, seuraavan kerran sitten näemme Fantan veteraaniluokassa, johon se pääsee vuoden päästä.
Pikku Ferrakin on kasvanut hurjasti ja on saanut jo Fantan koossa kiinni. Saa nähdä jääkö agilityssä medeihin vai kasvaako makseihin asti, mitä vähän "pelkään". Ferra on myös käynyt kahdessa mätsärissä, joissa on mennyt yllättävän upeasti, eli kummallakin kerrlla se on ollut BIS1, vaikka ei oltu yhtään harjoiteltu. Myös pentunäyttelyssä on käyty. Siellä oli kopa seitsemän kessua, mikä on aivan valtava määrä! Tuomari ei oikein Ferrasta tykännyt, sijoitti Ferran luokassaan neljänneksi, eli viimeiseksi ilman kp:tä. Ei siinä muuten mitään, mutta arvoistelu ei mielestäni ollut kovin oikeudenmukainen. Ensinnäkin tuomari sanoi Ferran häntää tosi lyhyeksi, omasta mielestäni se on kyllä ihan keskivertohäntä ainakin olen nähnyt paljon paljon lyhyempiäkin häntiä, ja muutenkaan ei se hännän koko ole niin tärkeää, ennemminkin kuinka se on kiinnittynyt ja kuinka tiukasti se on kiertynyt. Ja sitten myös sanoi että antaa tanakan vaikutelman. Eli siis meinasko se että Ferra on läski?? Karvaa sillä vaan on nii paljon että se näyttää tanakalta. Sitten myös sanottiin, että Ferra on hieman pitkä, mikä on ihan totta.  Pää  oli kaunis ja purenta hyvä. Etuliikkkkeistä sanottiin että on hieman löysyyttä, ja taitaa siinä vähän ollakkin. Mutta tämä oli nyt tällainen ja ensi kerralla on eri tuomari ja eri kilpakumppanit. Seuraavaksi suuntaamme Jyväskylään näyttelyyn, jossa Ferra kisaa junioriluokassa.

                                                                      Ferra 7kk

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Edellisestä kirjoituskerrasta on jo aikaa kulunut yli kuukausi... Ferra sen kun kasvaa päivä päivältä isommaksi ja fiksummaksi koiraksi. Se ei enään näytä pelkästään lelukoiralta, vaan ihan oikealta koiralta. Ensimmäisillä rokotuksilla käytiin neidin ollessa 12 viikkoa vanha, ja se ei ollut moksiskaan piikittämisestä, ei huomannut lainkaan. Huomenna mennään laittamaan rabies + tehosterokotteet. Mitään kovin kummoista ei olla vielä treenattu, lähinnä peruselämää mutta myös sivulletuloa ja paikallaoloa on tullut treenattua. Ja paikkojen tuhoaminenkin on vähentynyt! Neiti onneksi ottaa kaikenlaisia meteriaaleja suuhunsa, tosin kuin Fanta. Ferra kantaa niin kännykät kuin avaimet ja myös linnunraadot suussaan, kenties siihen on risteytetty salaa noutajaa :D


Fantan kanssa käytiin helatorstaina Kokkolassa agilitykisoissa ja saman viikon lauantaina Pietarsaaressa. Kokkolassa meille tuli kontaktivirheitä. Ja Pietarsaaressa Fanta tiputti kummallakin radalla riman, mitä se ei tavallisesti tee, todennäköisesti johtuu selässä olevista jumeista, vaikka se onkin pariin otteeseen nyt hierottu. Ensimmäisellä radalla silti sijoituttiin jättivirhemäärällä toisiksi. Toisella radallakin oltiin jopa neljänsiä.

Lauantaina suuntana onkin Kuopio ja tokon SM-kisat. Vaikka Fanta ei osaa vieläkään noutaa, niin tärkeintä on osallistuminen. Sunnuntaina on suuntana Tuurin näyttely, johon menee Viida ja Salsa meidän porukasta.

Itse valmistuin viime perjantain eläintenhoitajaksi!

Vanhempieni luona asuva kessuherra Charli täyttää tänään yhdeksän vuotta!
Synttärisankari kuvassa keskellä :)

keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Pikku Ferrari seikkailee

Ferra sen kun kasvaa kovaa vauhtia. Sen kanssa ollaan käyty katsomassa toko-kokeessa, sekä agility kisoissa, ja ottamassa mallia huvistä koirista. Isot koirat ovat vähän pelottavia, ja häntä laskee jos semmoinen tulee liian lähelle. Pienet koirat eivät ole niin pelottavia, mutta ei niidenkään luo mielellään mennä.
Tulimme Fantan ja Ferran kanssa toista viikkoa sitten Kalajoelle, sillä minulla on työharjoittelua täällä kuusi viikkoa. Sen ajan "joutuu" asumaan kotona, ja välillä sitten käydään kämpilläkin. Kotona olevat pienet koirat eivät oikein Ferrasta pidä, vaikka se haluaisi kovasti leikkiä niiden kanssa. Kenties rotusyrjintää?
Fantan kanssa kävimme 15. päivä agilitykisoissa Oulussa, mutta pieleenhän ne menivät sillä kummallakin radalla oli keinu, ja Fanta ei keinusta pidä joten kolme kieltäytymistä --> hylky.
Ferra pääsi käymään viime sunnuntaina myös Ylivieskassa järjestettävään pienten koirien leikkituokioon. Siellä vain koirat saavat keskenään hengailla ja leikkiä. Ferraa ei muut koirat kiinnostanut, se vain tutki paikkaa ja meni ihmisten luo kerjäämään herkkuja.


maanantai 9. huhtikuuta 2012

Uusi jäsen laumassa

Fantan kaveriksi muutti viime perjantaina keeshond narttu Ikurin Aurea Corana "Ferra". Neitonen on oikein suloinen ilmestys, tosin varsinainen termiitti. Tähän mennessä purtuna on nettijohto, mutta onneksi oli varajohto tallella. Vaikkakin jotain johtoja jo piiloteltiin, jäi esille pari johtoa, joita sitten piti heti mennä tuhoamaan. Ferrasta olisi tarkoitus tulla harrastuskaveri ainakin agilityyn ja tokoon, mutta saa nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan :) Fanta on ottanut uuden tulokkaan hienosti vastaan. Ei oikeastaan reagoi Ferraan mitenkään, jos tulee liian lähelle niin sitten pitää murista, mutta ei kuitenkaan hampaita käytetä.

Fantan kanssa ollaan käyty maaliskuussa parissa agilitykilpailussa. Oulussa oli kaksi rataa, joista toisesta tuli hylkäys, koska Fanta hyppäsi esteen takaisinpäin. Ja toisesta tuli viisi virhettä, sillä kepeillä mentiin hitusen ohi. Kokkolan kisoissa oli myös kaksi agilityrataa. Siellä meille tuli paljon kontaktivirheitä. Ensimmäiseltä radalta 10 virhettä ja toisesta vitonen. Seuraavat kisat onkin jo tämän viikon sunnuntaina Oulusa.

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Agilityä Oulussa

Lauantaina käytiin korkkaamassa tämän vuoden agilitykisakausi. Ilmoitin Fantan kahteen rataan, jotka kummatkin olivat agility ratoja, sillä hyppyradalta emme tarvitse enään nollaa.
Ensimmäinen rata meni ihan penkin alle, sillä oma ohjaus taisi olla melkoisen huonoa. Hylkäys tuli siinä vaiheessa, kun Fanta hyppäsi hypyn uudestaan toiseltapuolelta... Muutenkaan ei kyllä oikein sujunut, sillä se hyppäsi myöhemmin toisenkin hypyn takaisinpäin ja sitten vielä puomilta hypättiin alas.
Toinen rata ei ollu sen parempi, oikeastaa mokaisin ihan täysin itse siinä. Keinulla Fanta hyppäsi n. puolessavälissä pois, joten ajattelin että meidän tulee suorittaa se uudelleen, vaikka ei olisi pitänytkään joten hylkäys myös siitä.

Kotona käydessä oli siellä maailman ihanin pentu! Candy kleinspitz synnytti nimittäin 07.02. yhden poikapennun <3

maanantai 23. tammikuuta 2012

Näyttelyä ja tokoa

21.01. Käytiin Fantan kanssa Kokkolan ryhmänäyttelyssä pyörähtämässä. Paikalla oli 11 kessua ja tuomarina toimi Raimo Viljanmaa. Arvosteussa oli pelkkää hyvää ja tuloksena meillä oli VAL ERI2 SA PN4.


Tänään sitten olikin meillä toko-koe Kannuksessa. Koe meni hyvin siihen nähden, että treenausta oli takana aivan liian vähän.

Paikalla makaaminen 9
Fantan viereinen koira nousi, ja Fanta alkoi haukkumaan. En tiedä sitten tekikö muuta?
Seuraaminen taluttimetta 9
Muuten hyvää, mutta vähän edisti
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 8,5
Ennakoi, alkoi hidastaan joten jouduin kutsumaan mukaan
Luoksetulo 9
Pysäytys olisi saanut olla napakampi
Seisominen seuraamisen yhteydessä 10
Jipii!
Noutaminen 0
Ei osaa noutaa, joten jätimme suosiolla välistä
Kaukokäskyt 0
Tähän kaatui meidän ykköstulos aivan kuten viime kokeessakin! Meni makaamaan sammakkoasentoon. joten siitä nouseminen oli vaikeaa, nousi vasta neljännellä käskyllä...
Estehyppy 9,5
En muista mistä puolikas piste lähti
Kokonaisvaikutus 9,5
Ihan kelpo suoritus kokonaisuudessa
Pisteitä 137 ja III-tulos

Jos sitä nyt sitten treenaisi sen noutamisen kuntoon ja menisi sitten vastayrittämään uudestaan?